Näytetään tekstit, joissa on tunniste puspus ♥. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste puspus ♥. Näytä kaikki tekstit

10.12.13

Joulustelua

Kanimaisia joulukuvia ja Sipsun koskettelut ensikertaa lumen kanssa ! Jee, postannut en ole pitkään aikaan, vaikka aihetta olisi ollut. Ja vieläkään en ole saanut aikaiseksi postrata tuosta niiden uudesta mökistä, muttajaah. Kuvia olen räpsinyt melkein päivittäin hyvillä ja huonoilla tuloksilla, mutta tässäpä muutama hyvä tonttukuva, ja kuvia eiliseltä, kun pääsin kunnolla käymään kanien kanssa ulkona kiireiltä




tulipas huono tarkennus







4.11.13

ulkoilua !



joojoo, taas näitä ulkoilukuvia. Mutta tälläkertaa vähän erilaisissa tunnelmissa kuin yleensä (kesällähän en melkeimpä muusta postannutkaan kun ulkoilusta), nimittäin Sipsukin oli mukana! Kumpikin sai olla vapaana, vaikka Sipsulle nämä ulkoilut onkin meillä aika uusia, muutamaan otteeseen päässyt liian isoissa valjaissa ulos. Hienosti Nestori tiesi että missä menee rajat, minkä toiselle puolelle ei saa menn', ja ihan kuin olisi SIpsuakin opastanut, kun niin kiltisti oli lähettyvillä kokoajan. Tietenkään en olettanutkaan SIpsun johonkin karkaavan ekan kerran kun oli vaoaana ulkona silleen "jee olen vapaakani", mutta silti ihmettelin, kun Nestori ekaa kertaa vapaana ollessaan oli jokapaikkaan ja koloseen heti itseään änkemässä, heh. Alkuun SIpsua vähän jännitti, mutta Nestorin avustuksella pääsi kunnolla vauhtiin tuokin ;) Saatiinpa Millan kanssa pienet hypytyksetkin Nepun kanssa tehtyä ennenkuin Heinolaan lähdettiin, ja viimeisimmästä 'kunnon hyppelystä' onkin jo jonkun verran. Tämäkään tosin ei ollut kunnollinen hyppely, koska tapana olisi hypyttää Nestoria valjaissa, mitä nyt ei kyllä tehty.. Ja nyt otinkin enemmän Sipsusta kuin Nestorista kuvia, tai ainakin suurinosa SIpsusta ottamiani kuvia oli julkaisukelpoisempia kuin Nestorista ottamat.

16.9.13

I'm The Enemy !!



Jeees onhan ollu yks niistä päivistä, jollon on jännittäny nii hitsin parsakaalisti että jalat meinaa täristä :D ja kyllä, liittynee tuohon ylläylevaan kuvaan. Im the Enemy, eli Sipuli (jonka olen muuttanut Sipsuksi) muutti meille tänään, ja ai että, vaikka olenkin vaivihkaa seuraillut sen puuhia ja kani on ollut meillä nyt vasta 2 ja puoli tuntia, olen kyllä jo nyt ihan täysin rakastunut! Valloittava luonteinen, vaikka tuskin näin alkupuolillaan edes näyttää sitä ihan oikeaa luonnettaan kun vähän jänskättää kaikki uudet tuoksut ja koko uusi paikka ja uusi häkki. Mutta toosi uteliaalta ja sosiaaliselta pupuselta vaikuttaa ♥ :> Todennäköisesti huomenissa tulee uutta juttua ja kuvia.

2.9.13

Pusukuvia auringonlaskussa ♥

Moikka! Nestori ompi siirtynyt öiksi sisälle omaan häkkyräiseensä, pienen flunssantapaisen (?) vuoksi. Vähän olin huomaavinani eilen, että nenä olisi vuotanut. Näyttää poika tykkäävän itekkin, kun pääsee jo aika kylmiltä öiltä pakoon sisälle äitin lähelle uinumaan? ;) Kouluunlähtiessäni päästän Nepun kuitenkin vielä ulkos riehumaan, jos sitä siksikin voi sanoa.
  Tänään illalla, kun Milla oli meille hetkisenaikaa odottamassa omaa kyytiään kotiin, napattiinkin kamera käteen ja otettiin muutama hassu kuva lifestyleblogiini auringonlaskusta. Jostain tuli mieleen, että olisi saada pari nenä_nenää_vasten kuva auringonlaskussa Nestorin kanssa, joten kävimpäs kaappaamassa pojankin kuvauksiin Suurinosa kuvista c) milla ! :)









tältä kanini näyttäisi kenties pystykorvaisena




Haha noista mun ilmeistä ja vaatteista ei tarvíhte edes kysyä.